tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

Bangkok

Sunnuntaina tulimme yobussilla Phuketista takaisin Bangkokiin. Viimeiset paivat on mennyt shoppailun merkeissa. On kayty Chatuchak viikonloppumarkkinoilla, Suan Lumin yomarkkinoilla ja lukuisissa kauppakeskuksissa. Kavelyssa kipeytyneita jalkoja ja muuta kroppaa on hellitty thaihieronnalla.

Maanantai-iltana juhlistettiin hyvin onnistunutta vuorotteluvapaata illallisella Oriental hotellin terassiravintolassa, josta on upeat nakymat oiselle Chao Phrya-joelle. Hotelli juhlisti myos "viimeista iltaamme" Thaimaassa ilotulituksella. Hotelli on useina vuosina valittu maailman parhaaksi hotelliksi.

Bangkok valmistautuu talla viikolla vietettaviin juhliin, joita vietetaan kuninkaan 60 vuotta vallassaolon kunniaksi. Kaikkialle kaupunkiin on laitettu kuninkaan kuvia seka koristeita. Paikalliset ostavat keltaisia paitoja, joissa toivotaan pitkaa elamaa kuninkaalle. Chao Phraya-joella jarjestetaan 52 kuninkaallisen veneen "soutu"naytos, joita on harjoiteltu muutamia viikkoja. Juhlallisuudet ovat ruuhkauttaneet liikenteen tosi pahasti, ja matkat kestavat todella kauan.

Tata postia kirjoittaessa olemme jo lentokentalla ja lennon pitaisi lahtea reilun tunnin kuluttua. Jos vaihdot Lontoossa sujuvat toivotusti, niin Helsingissa ollaan huomenna klo 15.

perjantaina, kesäkuuta 02, 2006

Lomaterveiset Phuketista!


Viimeisia aurinkoisia lomapaivia on vietetty Phuketin Karon beachilla. Low seasonista johtuen majoituksissa on valinnan varaa yllinkyllin seka hintataso on kohdallaan. Asumme Phuket Orchid Resortissa, jonka normaali listahinta on 5309 bath/yo ja talla hetkella saimme sen vain 900 bath/yo eli ihan kohtuullinen alennus. Hotelli on ihan normaali **** hotelli, mutta mainittavan arvoinen on erittain iso ja hieno uima-allasalue seka puutarha. Henkilokuntaa taalla on saman verran kuin sesonkina eli palvelu on loistavaa.

Karon beach on suhteellisen pitka ranta Kata ja Patong beachien valissa. Ranta on talla hetkella erittain roskainen, jonka vuoksi olemmekin ottaneet aurinkoa uima-altaalla. Merenkaynti on hyvin voimakasta, josta johtuen uiminen ja snorkaaminen meressa on mahdotonta. Muuten Karonin alue on erittain rauhallinen ja taalla ei ole juuri muutakuin resorteja, raataleita, ravintoloita seka kauppoja. Koska turisteja on erittain vahan, ovat myos monet liikkeet ja ravintolat sulkeneet ovensa low seasonin ajaksi.

Parina iltana olemme kayneet tuk-tukilla Patong beachilla katsomassa vahan vilkkaampaa iltaelamaa. Patongilla on runsaasti kauppoja, raataleita, ravintoloita ja tietysti tyttobaareja. Hintatasoltaan Phuketin saari vaikuttaa huomattavasti kalliimmalta kuin muu Thaimaa. Mutta onneksi thaimaalainen ruoka on yhta hyvaa kuin muuallakin. Tama ei ole ehka meidan paikka seuraavia lomia ajatellen...

Huomenna lahdemme takaisin Bangkokiin, josta palaamme Suomeen keskiviikkona.

sunnuntai, toukokuuta 28, 2006

Krabi

Viikko rantalomaa Krabilla alkaa olla takana. Paikka on pieni ja rauhallinen, varsinkin nain low seasonina. Majoitusta ei ollut vaikea loytaa, koska suurin osa resorteista ammottaa tyhjyyttaan ja kaikki tarjoavat majoituksiaan alennushintaan. Meidankin Best Western Ban Ao Nang Resort tarjosi 7 yota 5 yon hinnalla.

Alkuviikosta saa oli vahan epavakainen ja iltaisin saattoi sataa vahan aikaa, mutta torstaina saa muuttui taas normaalin aurinkoiseksi ja kuumaksi. Heti saan parannuttua lahdimme pitkahantaveneella paivaksi Railay rannalle. Ranta oli todella rauhallinen ja kaupustelijoita lukuunottamatta muut eivat hairinneet meidan auringonottoa ja lukemista. Ranta on tunnettu myos kalliokiipeilysta, mutta emme nahneet talla kertaa yhtaan kiipeilijaa. Railayn ranta on vahan parempi kuin Ao nangin rannat.


Perjaintaina aamupaiva kaveltiin rannalla simpukoita keraillen ja iltapaiva kului mukavasti Krabi Thai Cookery Schoolissa. Kurssimme osallistujat olivat meidan lisaksi Englannista, Australiasta, Hollannista seka Italiasta. Ja miehia oli enemmisto, niinkuin yleensakin omistajan mukaan nailla kursseilla.

Kurssilla valmistettiin aluksi punainen-, vihrea- ja keltainencurrytahna. Jonka jalkeen jokainen sai valmistaa itse kolme erilaista thairuokaa, joissa kaytettiin naita curreja. Jarmon mukaan kokkaaminen oli ihan helppoa, kuin vain ensin chop-chop ja sitten nopeasti kaikki wokkiin ja valmista seka hyvaa tuli. Kuvassa valmistuu Kaeng Kai Sai Noo Mai ru Fuk Thong (Kanaa punanaisessacurryssa bambunversojen ja kurpitsan kanssa) opettaja Yan valvovan silman alla. Lopuksi soimme yhdessa kaikki tekemamme ruoat ja hyvaa oli.


Koska Andaman merenrannalla ollaan, piti viikkoon mahduttaa viela meriretkikin. Retken teimme pitkahantaveneella neljalle lahisaarista. Krabin saaristohan koostuu kymmenista meresta nousevista kalkkikivimuodostelmista. Maisemat ovat taalla kuin suoraan matkaoppaansivuilta. Paivan aikana oli aikaa snorklata, uida, ottaa aurinkoa seka syoda pikainen lounas uskomattoman upeita maisemia katsellessa. Snorklatessa avautui oma akvaario monivarisine kaloineen, simpukoineen seka koralleineen. Sattuipa vastaan uimaan myos meduusa, mutta emme jaaneet tutkimaan oliko se myrkyllinen.



Huomenna jatkamme matkaa pikkubussilla Phukettiin Karon beachille, jossa on tarkoitus viettaa taman pitkan lomamme viimeiset aurinkopaivat ennen armotonta shoppailua Bangkokisssa.

sunnuntai, toukokuuta 21, 2006

Hong Kong ja Macao

Lentoliput Macaoon olimme ostaneet Air Asialta jo joulukuussa, koska 4-vuotissyntymapaivan kunniaksi niita jaettiin veron hinnalla eli ne oli melkein ilmaiset. Muuten Macaossa ja Hong Kongissa ei sitten ollut ilmaista eika edes edullista, mihin olimme muualla Aasiassa tottuneet.

Laskeuduimme Macaoon myrskyisessa ja sateisessa saassa, joka ei tehnyt oikeutta kaupungille. Tunnin katamaraanimatka Macaosta Hong Kongiin oli myrskyinen, mutta emme tulleet onneksi merisairaiksi. Olihan tama etela-Kiinassa riehuneen Taifuunin rippeita?

Onneksi torstaina aamuna heratessamme ilma oli muuttunut aurinkoiseksi ja lampimaksi. Otimme aamupalan jalkeen suunnan Hong Kongin saarelle. Suosituin tapa siirtya Kowloonista Hong Kongiin on lauttamatka Star Ferrylla, jonka aikana voi ihailla upeita satamamaisemia. Matka kestaa 8 min ja hinta on vain 2.20 HKD eli 0.22 euroa. Hong Kongin saari on taynna toinen toisiaan korkeampia pankki-, toimisto ja kaupparakennuksia. Aluetta sanotaan myos ravintoloiden luvatuksi maaksi. Shoppailuun Hong Kong on loistava paikka, mutta tullaan joskus uudelleen tyhjien laukkujen ja paksun lompakon kanssa...

Julkinen liikenne on todella hyva ja valinnan varaa on joka lahtoon. Star Ferryn lisaksi voi kayttaa metroa, maailman ainoita kaksikerroksisia raitovaunuja seka yksi- tai kaksikerroksisiabusseja, junaa seka takseja. Hong Kongin saarella on myos 800 m pitka yhtenainen katettu rullaportaikko. Portaan menevat alaspain aamupaivalla ja klo 10.20 lahtien portaat nousevat ylospain. Ja mehan tietysti kavelimme niin paljon kuin mahdollista jyrkilla ja kapeilla kaduilla ylos ja alas.


Maisemia kavimme ihailemassa myos Vicktoria Peakilta, jonne mentiin rinnejunalla ja radan kaltevuus vaihteli 4 ja 27 asteen valilla. Ylhaalla on nakoalatasanteen lisaksi kauppakeskus, ravintoloita seka Madame Tussaudin vahakabinetti, jonka jatimme talla kertaa valiin.


Satama-alueella jarjestetaan joka ilta maailman suurin pysyva musiikki- ja valoshow A Symphony of Lights, jota kavimme seuraamassa Avenue of Starsilla. Esitykseen osallistuu 33 pilvenpiirtajaa Victorian sataman alueelta. UPEA!!


Lauantaina lahdimme heti aamusta lautalla takaisin Macaoon, jossa vietimme viimeisen paivan. Macaohan oli n. 400 vuotta portugalilaisten hallinnassa eli he ovat jattaneet jalkensa rakennus-, ruoka- ja juomakulttuuriin. Rakennukset olivat matalempia ja eurooppalaisempia kuin Hong Kongissa. Nykyaan Macao seka Hong Kong on Kiinan tasavallan erityishallintoalueita ja molemmilla on oma raha, lippu ja autonominen asema.

Paivan aikana ehdimme tutustua historialliseen keskustaan seka Grand Prix- ja viinimuseoon. Macao vaikutti paikalta, jonne kiinalaiset tulevat shoppailemaan seka tuhlaamaan rahoja kasinoilla, joita riittikin melkein joka tontille.

torstaina, toukokuuta 18, 2006

Koh Chang

Meista ei ole kuulunutkaan 10 paivaan mitaan, koska olemme olleet lomalla...



Koh Changin saari oli juuri sopiva paikka rantalomailuun, rauhallinen paikka, mutta kaikki tarpeellinen loytyy. Majoituksen olimme varanneet Koh Chang Kacha Resort & Spasta, joka osoittautuikin meidan matkan parhaaksi paikaksi. Valilla vahan luksustakin standardi majoitusten jalkeen. Meidan Superior Villan hinta internetista varattuna oli 1355 bath/yo sisaltaen aamupalan. Ne, jotka olivat ottaneet huoneen suoraan hotellista joutuivat maksamaan 2500 bath/yo. Hotellilla on upea uima-allasalue aurinkotuoleineen aivan merenrannalla. Alunperinhan meidan piti 5 paivan jalkeen jatkaa matkaa Pattayalle, mutta paikka tuntui mukavalta ja saimme jarjestettya 4 lisayota samaan hintaan eli jaimme Koh Changille.

Hotellissa tapasimme maailmanymparimatkalla olevat Riian ja Minnan vanhempineen seka Joen perheen Tukholmasta. Oli ihan mukava puhua valilla suomea muidenkin suomalaisten kanssa. Meidan paivan ohjelma oli hyvin yksinkertainen; aamupala, auringonottoa altaalla, uimista, lukemista, paivaunet ja paivallinen rantaravintolassa.

Meilla oli tarkoitus tehda retki snorklaamaan, mutta mina sain matkan ensimmaisen (ja toivottavasti viimeisen) ruokamyrkytyksen katkaravuista ja snorklaaminen sitten jai. Kavin Koh Chang International Hospitalissa kolmantena paivana, koska oireet eivat havinneet. Sairaala oli hieno ja 10 min konsultaatio kallis(5500 bath laakkeineen).

Maanantaina 15.5.2006 otimme minibussikuljetuksen hotellista Bangkokiin. Bangkokissa majoituimme New World Lodge hotelliin pariksi yoksi. Hotelli on edullinen, superior huone maksaa netissa vain 760 bath/yo aamupalalla. Hotelli sijaitsee hyvin rauhallisella paikalla klongin varrella, ja siita on n. 5 min kavelymatka Khao San Roadille ja Pra Artit lauttarantaan. Bangkokissa vahan shoppailtiin ja kaytiin illalla syomassa Sirpan, Antin, Jenniferin ja Jesperin kanssa Suan-Lum Night basaarialuella. Tata kirjoittaessa olemme jo Hong Kongissa, josta raportoidaan myohemmin.

maanantaina, toukokuuta 08, 2006

Sihanoukville

Matka on paassyt siihen vaiheeseen, etta tarkeimmat ja mielenkiintoisimmat nahtavyydet on nahty ja nyt ruvetaan ottamaan arskaa ja keraamaan voimia syksyn koitoksiin.

Arskan otto ja uinti aloitettiin Kambotzan Sihanoukvillesta. Sihanoukvillessa viihdyimme 7 paivaa ja ehka olisi viihdytty pitenpaankin. Kaupungissa on useita eri rantoja ja guesthousen valitsimme suosituimmalta ja suurimmalta Occhheuteal rannalta. Ranta on 3 km pitka ja siella on vieri vieressa pienia ravintoloita ja baareja. Paivittain kavelimme rannan edestakaisin, ja iltapaivisin lueskeltiin varjon alla ja uitiin.

Orchidee Guesthouse on todella hyva guesthouse ja paremminkin sita voisi sanoa hotelliksi. Guesthousella on huoneita paarakennuksessa seka aivan uima-altaan vieressa, missa meidankin huone oli. Hintataso on hyvin edullinen ja kahden hengen huone ilmastoinnilla ja aamupalalla maksaa vain 15 USD/yo. Vaikka nyt on alkanut paikallislehden mukaan virallisesti sadekausi, gueshousemme oli koko ajan taynna. Sadekausi ei haitannut lomaamme ollenkaan, koska sateita tuli harvoin ja vain vahan aikaa.

Liikuminen rannalta toiselle seka keskustaan on vahan ongelmallista, jos ei ole vuorannut mopoa. Tuk-tukeja ja takseja ei ole eli ainoaksi vaihtoehdoksi jaa mopotaksi, joita parveilee kaikkien majoituspaikkojen ja ravintoloiden kulmilla. Me ei vuorattu mopoa ja keskustassa (2 km paassa) kaytiin kerran kavellen. Ranta-alueeltamme loytyi kaikki muut palvelut, paitsi supermarketit olivat keskustassa. Iltaisin liikuminen oli muutenkin hieman vaarallista, koska katuvaloja ei ole, niinkuin ei muuallakaan tassa maassa.



Sihanoukvillesta siirryimme Koh Changille Thaimaaseen. Matkan voi tehda kahdella eri tavalla; ottamalla laivan tai pikkubussilla. Paatimme tallakertaa ottaa helpomman tavan eli pikkubussikuljetuksen (23 USD/hlo) Sihanoukvillesta Koh Changin satamaan. Aamulla vahan ennen bussin lahtoa kuulimme, ettei kuljetus guesthousesta bussiasemalla kuulunutkaan hintaan. No, sitten otimme akkia mopotaksit allemme, etta ehdimme bussille. Mutta kiiretta ei olisi ollut, koska matkaan lahdettiin tietysti puoli tuntia myohassa, niinkuin yleensakin Aasiassa. Alkumatka meni ihan hyvin valtatie 4 pitkin, jonka jalkeen olikin 150 km rakenteilla olevaa tieta. Matkalle osui nelja lossia, jotka eivat olisi lapaisseet Suomessa mitaan turvallisuusmaarayksia. Mutta ylimentiin ja punainen poly lensi. 5 tunnin matkan jalkeen paastiin rajalle ja Thaimaan puolelle. Rinkatkin olivat saaneet matkan aikana uuden punaisen varin.

Thaimaassa pikkubussi oli melkein luksustasoa ja tiet sileita. Rajalta matkattiin Tratin kaupunkiin, josta lautat saarelle lahtevat. Lauttalippu kuului matkan hintaan. Changin puolella lavataksit odottelivat matkustajia ja paasimmekin silla aivan hotellin oven eteen. Nyt sitten kollotellaan taalla ainakin 5 paivaa.

sunnuntai, huhtikuuta 30, 2006

Siem Reap

Phnom Penhista matkustettin paikallisella VIP-bussilla Siem Reapiin. 6 USD lippuun kuului matkan lisaksi pasteija, viineri, vesi ja kosteuspyyhe. Bussi oli kylla kaukana luksuksesta, mutta perille paastiin. Olimme varanneet 4 yota Skyway Guesthousesta, joka osoittautui aivan hyvaksi valinnaksi. Huoneen ilmastoinnilla ja aamupalalla sai talla kertaa 14 USD/yo.

Ensimmaisena paivana katselimme kaupunki kavellen. Keskusta on aika pieni ja kasittaa Psar Chaa markkina-alueen ja muutaman kadun ymparilla, joissa on suurin osa kaupungin kaupoista, kahviloista ja ravintoloista. Mutta turistit viettavat paivansa temppeleilla ja vain illalla jaa aikaa muuhun.

Angkorin temppeleita voidaan pitaa meidan Aasian matkan paakohteena. Olimme jo koti-Suomessa katsoneet useita dokumentteja alueesta ja se kiinnosti kovasti. Alueelle voi ostaa 1, 3 tai 7 paivan passin. Ostimme kolmen paivan passin, jonka hinta 40 USD/hlo on aika kova maan yleiseen hintatasoon nahden. Temppelialueet sijaitsevat 6-50 km sateella kaupungista. Alueelle voi menna polkupyoralla, sahkomopolla, taksilla, elefantilla tai tuk-tukilla. Aluetta voi myos katsella 200 m korkeudesta ilmapallosta tai lentaa alueen ylla helikoperilla. Me vuokrasimme tuk-tukin (9 USD/pv) kolmeksi paivaksi. Kuljettajamme Mr Mab oli mukava mies, joka tunsi alueen erittain hyvin ja osasi suositella kolmelle paivalle sopivat reitit ja tiesi hyvat lounaspaikat aluella.


1. Paiva

Ensimmaisena paivana kavimme ehka koko alueen tunnetuimmilla temppeleilla. Angkor Thomin aluelle tulimme etelaportin kautta, jota reunustaa kymmenet kaarmetta kannattelevat hahmot. Aluksi tutustuimme Bayoniin eli kasvotemppeliin, jonne oli eksynyt meidan lisaksi satoja korealaisia turisteja. Mielestamme Bayon on vaikuttavin temppeli naista kaikista. Taman jalkeen kavimme Baphuon temppelilla, jota ranskalaiset restauroivat talla hetkella. Restaurointi esti meita nakemasta 40 m pitkan makaavan Buddhan. Taalta siirryimme elefantti- ja Leper kuninkaan terasseille, joissa on upeita seinareliefeja. Varsinkin elefanttiterassin 350 m pitka julkisivu on vaikuttava.




Iltapaivan kaytimme kaikkein tunnetuimman Angkor Wat temppeliin tutustumiseen. Tamahan on suurin yksittainen temppelialue. Aluetta ymparoi vallihauta, joka on 1.5 km * 1.3 km. Paivan paatteeksi kiipesimme viela Phnom Bakhengille. Taalta Angkor Wat nakyi loistavasti. Paikka on suosittu auringonlaskun aikaan, mutta emme jaaneet sita odottelemaan.


2. Paiva

Toisena paivana teimme niin sanotun suuren kierroksen, jolle tulee matkaa 27 km. Paivan aikana kavimme seuraavilla temppeleilla; Preah Khan, Preah Neak Pean, Eastern Mebon, Banteay Srei ja Pre Rup. Preah Neak Pean on pieni temppeli vesialtaiden ymparoimana. Enaa altaissa ei ole vetta. Monilla temppeleilla vierailee myos lukuisa maara munkkeja, joita on eksynyt meidankin kuviin. Munkin oranssi kaapu tuo varia lahes harmaasavyisiin temppeleihin.



3. Paiva

Kolmantena paivana kavimme katsomassa pienen kierroksen temppelit; Victory Gate, Thommanon, Chau Say Tevoda, Ta Keo, Ta Prohm ja Banteay Kdei. Ta Keosta meinasi tulla minulle ongelma, koska portaat olivat erittain jyrkat ja askelmat kapeat seka korkeat. Nousin napparasti ensimmaiselle tasolle ilman ongelmia huomaamatta niiden jyrkkyytta. Seuraavat tasot jatin valiin Jarmon kiivetessa huipulle. Ongelma ilmeni vasta palatessa maantasolle. En meinannut uskaltaa tulla alas ollenkaan. Jarmon piti vahan patistella minua ja lopulta Jarmon ystavallisella avustuksella paasinkin alas.

Tasta selvittyani jatkoimme Ta Prohmille, joka tunnetaan yleisesti viidakkotemppelina ja myos Tomb Raider elokuvasta. Tasta temppelista ei ole poistettu jattipuita, jotka ovat kietoutuneet temppellien ymparille ja juuret ovat tunkeutuneet muurien ja rakennusten lapi. Pienena yksityiskohtana voisi mainita Apsara tanssijattaren, josta vain kasvot nakyvat juurien valista. Tama temppelialue teki meihin suuren vaikutuksen ja taalla vietimmekin eniten aikaa.



Iltapaivan vietimme 13 km Siem Reapin keskustasta itaan olevilla Roulos Group nimella tunnetuilla temppeleilla, joita on Preak Ko, Bakong ja Lolei. Turisteja naissa kauimmaisilla temppeleilla ei juuri ollut. Mutta myyjat olivat sitakin innokkaampia.

Nama kolme paivaa oli erittain antoisat ja alue vastasi odotuksiamme taydellisesti. Portaiden nousu ja vaeltelu temppeleissa tassa helteissa (35 astetta varjossa) kavi melkein tyosta. Illalla suihkun jalkeen paivan polyt ja hiet pestyamme jaksoimme juuri ja juuri kayda keskustassa syomassa.

Tanaan tulimme Siem Reapista tanne Phnom Penhiin, josta oli tarkoitus heti jatkaa seuraavalla bussilla Sihanuokvilleen. Mutta paivan viimeinen bussi oli jo lahtenyt eli joudumme yopymaan taalla ja jatkamme matkaa huomenna. Nyt lahdemme ottamaan simat ja tippaleivat lahibaariin, ja hyvat vaput teille kaikille sinne koti-Suomeen.

tiistaina, huhtikuuta 25, 2006

Phnom Penh

Lensimme Bangkokista Phnom Penhiin jo meille tutuksi tulleella halpalentoyhtio AirAsialla. Phnom Penhin lentokentta on 7 km keskustasta ja julkistaliikenetta ei ole eli otimme kalliin taksin (7 USD) Sunday guesthouseen, josta olimme varanneet majoituksen 4 yoksi. Huone guesthousessa maksaa vain 6 USD/yo, mutta lisaksi ilmastoinnista joutuu pulittamaan extraa 2.50 USD/hlo/yo. Ja ilmastointi nailla helteilla alkaa olla valttamaton. Majoitusta varatessamme emme olleet tutkineet kartta oikein tarkasti, koska guesthousesta on 3.5 km joenrantaan. Normaali oloissa tama ei olisi matka eika mikaan, mutta naissa helteissa...joudummekin kayttamaan usein mopon perassa olevaa "hevoskarrya", jota paikalliset kutsuu tuk-tukiksi.

Guesthousesamme naytetaan joka ilta halukkaille Killing Fields elokuva, josta saimme vahan esimakua seuraavan paivan retkelle. Puna Khmerithan teloittivat hirmuvallan aikana joidenkin arvioiden mukaan 30 % vaestosta.

Ensin kavimme Killing Fields of Choeung Ek joukkohaudoilla, joka on 15 km kaupungin ulkopuolella. Talla teloitusleirilla Pol Potin joukot teloittivat vuosina 1975-1978 n. 17 000 miesta, naista ja lasta. Alueella on 129 joukkohautaa, joista 43 on jatetty avaamatta. Avatuista haudoista on loytynyt 8 925 ihmisen jaannokset. Alueelle on rakennettu vuonna 1988 muistomerkki, jonka sisalla on yli 8 000 paakalloa.


Matka jatkui Tuol Sleng Museoon, joka tunnetaan paremmin nimella S-21 (Security Prison 21). Alunperin koulurakennuksena olleet 4 taloa, muutettiin Pol Potin joukkojen toimesta vankilaksi. Taalla kidutettiin vankeja erittain raaoin menetelmin. Talla hetkella paikka toimii museona, joissa on jaljella eristysselleja ja valokuvia vangeista, joita on kidutettu taalla.



Naiden hirmutekojen jalkeen piti saada muuta ajateltavaa, ja kavimmekin tutustumassa seuraavana paivana kansallismuesoon. Kansallismuseossa on kattava kokoelma khmerien valtakaudelta olevia pronssi- ja kivipatsaita. Osa patsaista on tuotu Angkorin alueelta.


Kansallismuseon jalkeen soimme lounasta Friends ravintolassa, joka kouluttaa katulapsista kokkeja ja tarjoilijoita. Taman jalkeen heilla on mahdollisuus paasta toihin joihinkin kaupungin lukuisista ravintoloista ja kahviloista. Jarjesto muutenkin auttaa katulapsia ja heidan perheitaan. Ravintolan vieressa on koulutuskeskus ja tyopaja, jossa he tekevat kasitoita myyntiin kauppaansa. Tama hyvantekevaisyystyo on hyvin tervetullutta, koska muista Aasian maista poiketen taalla on paljon kerjalaisia ja katulapsia, jotka pyytavat koko ajan dollaria.

Eilen yritimme ensimmaisen kerran kuninkaalliseen palatsiin ja hopea pagodaan, mutta vaatteemme eivat olleet sopivat alueelle. Tanaan pukeutuneina lahdimme uudelleen paikalle, mutta edelleenkaan minun iso huivini ei ollut tarpeeksi peittava, vaan piti vuokrata t-paita, joka oli sitten sopiva. RAHASTUSTA!!!

Kuninkaallinen palatsi on hyvin samanlainen kuin Bangkokissa. Hopea pagodan lattia on tehty yli 5 000 hopea tiilesta, joka painaa 1 kg/kpl. Pagodan sisalla on Emerald buddha, joka on tehty Baccarat kristallista. Pagodassa on myos ihmisen kokoinen buddhapatsas, joka on tehty kullasta ja timanteista. Patsas painaa 90 kg ja siina on 9 584 timanttia, joista suurimmat on 25 karaattisia.


Paikallinen valuutta on riel (4 000 riel = 1 USD), mutta silla ei tee juuri mitaan. Kaikki hinnat ovat USD:ssa ja pankkiautomaattikin antaa vain dollareita. Vaihtorahat saa rieleina, jos niita on alle dollarin. Rielia voi kayttaa vain veden ostoon.

Huomenna jatkamme matkaa bussilla Siem Reapiin. Alunperin oli tarkoitus matkustaa Tonle Sapia pitkin veneella, mutta nyt kuivankauden lopussa vesi on niin matalalla, ettei se ole mahdollista. Ja ihan pienien veneiden kanssa ei aleta saikkaamaan.